Ruutu Showroom on uudistunut

Ruutu Showroom on uudistunut

Showroomissa muutaman viime päivän aikana vierailleet ovatkin jo varmasti huomanneet, että sivustomme on saanut uuden ilmeen. Visuaalisen ilmeen lisäksi olemme uudistaneet myös sisältöä: tärkeimpänä täysin uusi Tuotteet ja hinnat -sivu, johon olemme koonneet mahdollisimman selkeästi yhteen paikkaan kaikki Sanoman videotuotteet ja niiden hinnat. Sivun löydät täältäOsoite sivulle on muuttunut vanhasta Hinnasto-sivusta, mutta ei hätää, jos eksyt vanhalle sivulle niin pääset moikkaamaan epävirallista maskottiamme :)

In-stream hinnastomme on tuttuun tapaan spottipituuksittain sekä kohdennuksien kertoimet, mutta uutena on lisätty suuntaa antavat tuotantohinnat interaktiivisista spoteista sekä klikkikehotteista auttamaan suunnittelua. Out-stream tuotteista jokainen formaatti on avattu erikseen sekä tuotu yksi hintaesimerkki. Tarkemmat kohdennushinnat löydät edelleen media.sanoma.fi -sivustolta, johon on myös suora linkki Tuotteet ja hinnat -sivulla.

Pari viikkoa sitten lisäsimme sivustolle myös videoiden aineisto-ohjeet sekä in-streamin että out-streamin osalta.

Showroomin värimaailman muutos juontaa juurensa suoraan Ruutu-videopalvelustamme, joka on tänään tullut julki täysin uudella selkeämmällä ilmeellä ja kehitetyllä käyttöliittymällä. Ruutu-palvelun uudistus on tehty kuluttajapalautetta kuunnellen, unohtamatta kuitenkaan videomainontaa. Varmasti suurin muutos on Ruudun taustavärin muuttuminen mustaksi, jolloin niin sisällöt – kuin mainontakin – pääsee valokeilaan entistä selkeämmin. Samaan aikaan on panostettu tietysti myös laadukkaaseen sisältöön. Keväällä tarjolla on muun muassa suomalaisia ohjelmia kuten Vain elämää, Bachelor Suomi ja Supertähdet sekä kansainvälisiä huippusarjoja kuten Pako ja 24: Legacy sekä tietysti Liigan kaikki ratkaisuottelut. Ruudun saatavuuskin on kohdallaan, sillä se on katsottavissa iOS, Android, Apple-TV, Chromecast ja useimmissa Smart TV -sovelluksissa.

Terkuin,
Henu & kilppari

TV ja video käsi kädessä

TV ja video käsi kädessä

Digitalisaatio on tuonut tullessaan maailmanlaajuisen mobiililaitteiden vyöryn markkinoille, jonka puolesta kaikkien, myös sinun ja minun kuluttajakäyttäytyminen muuttuu yhä mobiililähtöisemmäksi. Digitalisaatio on myös vaikuttanut paljon katselukäyttäytymiseen eri palveluiden tarjotessa viihdettä videon muodossa kuluttajille juuri silloin, kun se halutaan itse katsoa riippumatta päätelaitteesta. Tätä myötä myös brändirakentamisen työkalut muuttuvat ja mainostajien on otettava huomioon liikkuvan kuvan kokonaisuudessa lineaarisen TV:n lisäksi digitaaliset jakelukanavat, jotta mainostajan viesti tavoittaa kaikki silmäparit riippumatta siitä, mitä päätelaitetta kuluttaja preferoi omassa katselussaan.

Tarve videomainonnan tekemiselle yleensä ymmärretään, mutta tästä huolimatta mainostajilla on vaikeuksia roolittaa videon paikkaa markkinointiviestinnässä. Hankalia kysymyksiä herää heti alkumetreillä: miten hyvin video loppujen lopuksi toimii formaattina, kuinka paljon myyntiä saadaan aikaan videon avulla, onko videontarjoajilla suuria eroja ja mikä on optimaalinen liikkuvan kuvan mediamix tulosten maksimointiin TV:n ja videon välillä?

Videology yhdessä Gain Theoryn kanssa lähti etsimään vastauksia näihin kysymyksiin Britannian markkinoilla useamman mainostajan kanssa ja saadut tulokset olivat erittäin mielenkiintoisia. Tutkimuksessa yhdistettiin Videologyn tarjoama kampanjadata sekä mainostajien tarjoama oma myyntidata, jonka pohjalta Gain Theory mallinsi saatuja myyntituloksia aina kivijalkamyyntiin asti videon ja TV:n osalta.

Mitä tutkimuksessa saatiin selville?

  1. Kun videomainontaa käytettiin yhdessä TV:n kanssa, oli videosta saatu ROI 27% parempi kuin TV:llä
  2. Kaikki mitatut videokampanjat toivat mainostajille positiivisen ROI:n
  3. 95% kaikesta myynnistä tapahtui kivijalassa
  4. Keskimääräinen videomainonnan osuus liikkuvan kuvan budjetista oli 5%, kun optimaalinen videoallokointi tulosten maksimoimiseksi olisi ollut 12,8%

Tämän lisäksi videomainonnan osalta eri videoinventaarien tulosten mittauksen helpottamiseksi tutkimuksessa eroteltiin TV-sisältöjen yhteydessä esitetty videomainonta (Broadcast Video) muusta mainonnasta ja tuloksissa nähtiin huomattavia eroja myynnin valossa. Kun videomainonnan budjetista 5% käytettiin Broadcast Videoon, oli videokampanjan ROI alle lineaarisen TV-mainonnan. Kun videomainonnan budjetista 60% käytettiin Broadcast Videoon, oli videosta saatu ROI jopa 2,5 (250%) kertaa suurempi kuin TV:llä.

Tutkimuksen perusteella voidaan siis todeta, että mainonta TV-sisällöissä lineaarisesti + digitaalisesti = tehokasta mainontaa

Yhteenvetona tutkimuksesta voidaan todeta seuraavia asioita:

  • Mainostajat satsaavat videoon toistaiseksi liian varovasti
  • Videomainonnalla on todennetusti korkea ROI
  • Video ja TV eivät kilpaile keskeään vaan täydentävät toisiaan kanavina
  • Jopa 95% videolla + TV:llä saadusta kaupasta realisoituu kivijalassa – kyseenalaista siis omia digimainonnan mittareitasi
  • TV-sisältöjen yhteydessä näytetty videomainonta on tehokasta

Lähde: Gain Theory & Videology - Video Works (2016)

Tutkimusterveisin, 

Patrick Laukkonen

      VIDEOTIIMI 2.0  Videotiimissä on tapahtunut muutoksia viimeisen puolen vuoden aikana. Pitkään tiimissä ollut Kalle Alanen siirtyi yrittäjäksi ja Outi Mäkelä jäi vuoden vaihteessa äitiyslomalle. Tiimi on kuitenkin saanut uusia vahvistuksia! Patrick Laukkonen aloitti marraskuussa tiimissä tuotepäällikkönä. Patrick siirtyi Sanomalle IUM mediatoimistosta ja tuo tiimiimme tuoretta näkökulmaa toimiston puolelta. Kolmantena tuotepäällikkönä vuoden alusta aloitti myös Lassi Miettinen, joka siirtyi mobiilimainonnan tuotepäällikön paikalta videomainonnan pariin.   Videokampanjasuunnittelumme sai syksyn aikana vahvistusta Camilla Sipilästä, kun hän siirtyi displaymainonnan trafiikista videopuolelle. Henriikka Mäkelä jatkaa edelleen videokampanjasuunnittelussa Camillan parina. Tony Stenlund on siirtynyt kampanjasuunnittelusta teknisempiin hommiin kehittämään videomainonnastamme vieläkin toimivampaa ja parempaa.   Ja tiimissä toki jatkaa edelleen Mira Vaurula, joka aloitti tuotepäällikkönä tiimissä kesäkuun alussa ja koko porukkaa vetää Teemu Suominen, pitkän linjan videoammattilainen.  Tiimimme on nyt täydessä vahvuudessaan palvelemaan teitä asiakkaita videomainonnan tarpeissa. Jos teillä on mitä tahansa kysyttävää liittyen videomainontaan, niin olkaa rohkeasti yhteydessä!        

 

   

     

       
       
        
           Featured 
        
       

       
       
          
          
       

     

     

      

         

          
             
            

  
   
     
       
  

    

         
         

    

    

        

        

       
     

     
    

   
  



          

           

             
             
                          
               

	






	 
	  Videotuotepäällikkö  






 
              
               

	











 
             

            
               
               
                 Patrick Laukkonen  
            

             
             
            
               

	






	 
	  Videotuotepäällikkö  






 
              
               

	











 
             

            
              
            
            
            
              

              
               
                  Olen Patrick ja aloittanut Sanomalla vuoden 2016 loppupuolella videotiimin tuotepäällikkönä. Oman digimainonnan armottoman mutta palkitsevan ristiretken olen aloittanut mediatoimiston puolelta suunnittelijana, jossa kokemusta on kertynyt mm. analytiikan, ohjelmallisen ostamisen ja digisuunnittelun muodossa ja matka on loppujenlopuksi päätynyt videon ja liikkuvan kuvan mielenkiintoiseen maailmaan.  Taustaltani olen täysnatiivi espoolainen joka nauttii hyvästä ruuasta, auringosta, matkustelusta sekä petrolin tuoksusta. Kesät kuluvatkin usein moottoripyörällä päristellen ja tulevaisuuden osalta tavoitteena on joskus uskaltaa hypätä laskuvarjohyppy.  
              

              
            

             
             
              
               

	






	 
	  Videotuotepäällikkö  






 
              
               

	











 
             

             

           

      

         

          
             
            

  
   
     
       
  

    

         
         

    

    

        

        

       
     

     
    

   
  



          

           

             
             
                          
               

	






	 
	  Videokampanjasuunnittelija  






 
              
               

	











 
             

            
               
               
                 Camilla Sipilä  
            

             
             
            
               

	






	 
	  Videokampanjasuunnittelija  






 
              
               

	











 
             

            
              
            
            
            
              

              
               
                  Olen Camilla, aloittanut Sanomalla keväällä 2016 mainonnanhallinnan puolella, ja nyt löytänyt tieni videomainonnan pariin. Parasta tässä työssä on se, että saa päivittäin tehdä yhteistyötä huikeiden alan ammattilaisten kanssa sekä talon sisä- että ulkopuolella ja joka päivä voi oppia jotain uutta.  Asun Vantaalla miehen ja koiran kanssa, ja vapaa-aikani kuluu enimmäkseen CrossFitin parissa ja koiran kanssa lenkkeillen. Kesäisin myös pyöräilen ja talvisin tykkään käydä avannossa. Jos aikaa jää seuraan mielelläni lätkää ja hyviä rikossarjoja. Ystävät, perhe, hyvä ruoka ja onnistunut treeni ovat asioita jotka aina ilahduttavat minua! ;)  
              

              
            

             
             
              
               

	






	 
	  Videokampanjasuunnittelija  






 
              
               

	











 
             

             

           

      

         

          
             
            

  
   
     
       
  

    

         
         

    

    

        

        

       
     

     
    

   
  



          

           

             
             
                          
               

	






	 
	  Videotuotepäällikkö  






 
              
               

	











 
             

            
               
               
                 Mira Vaurula  
            

             
             
            
               

	






	 
	  Videotuotepäällikkö  






 
              
               

	











 
             

            
              
            
            
            
              

              
               
                  Olen ollut kuusi vuotta Sanomalla ja siinä ajassa ehtinyt näkemään monta eri yksikköä. Siirryin kesäkuun alussa videotiimiin tuotepäälliköksi ja olen muutamassa kuukaudessa saanut uppoutua visuaalisten tarinoiden maailmaan. Sanoma-urani aikana olen kerännyt kokemusta digikehityksestä, digi- ja natiivimainonnasta sekä luovasta tuotannosta.    Sanomatalon lasikuution ulkopuolella viihdyn poikaystäväni ja Elmo-koiran seurassa mm. kokkaillen hyvää ruokaa ja nauttien erilaisista sarjoista ja leffoista. Näiden lisäksi elämästä mielenkiintoisen tekee musiikin kanssa puuhailu sekä tanssiminen. Parhaiten arkisenkin päivän pelastaa kahvikupponen ystävän seurassa rupatellen!  
              

              
            

             
             
              
               

	






	 
	  Videotuotepäällikkö  






 
              
               

	











 
             

             

           

      

         

          
             
            

  
   
     
       
  

    

         
         

    

    

        

        

       
     

     
    

   
  



          

           

             
             
                          
               

	






	 
	  Head of video advertising  






 
              
               

	











 
             

            
               
               
                 Teemu Suominen  
            

             
             
            
               

	






	 
	  Head of video advertising  






 
              
               

	











 
             

            
              
            
            
            
              

              
               
                  Olen Teemu, keski-ikää lähestyvä urheilunarkomaani Kirkkonummelta. Päivät kuluvat suurimmaksi osaksi sanomatalon neukkareissa ja työn ulkopuolella espoon landella, jossa asun vaimoni ja kahden tyttären kanssa. Kuten kuvakin kertoo, liikkumista toteutan mieluiten kahden pyörän avulla ja pääasia ei ole perille pääseminen vaan matkan pituus ;)  Videomainonta ollut osa arkea jo useamman vuoden ajan ja aihe jaksaa sytyttää vieläkin päivittäin. Hienointa on ollut viimeaikoina seurata, että nyt videomainonnassa päästään toteuttamaan aiemmin vain ajatuksissa olleita visioita.  Televisiota seuraan aina kun mahdollista ja omat ehdottomat suosikkisisällöt ovat: Fargo, Hyvät ja Huonot uutiset, True Detective ja tietenkin TI ;)  
              

              
            

             
             
              
               

	






	 
	  Head of video advertising  






 
              
               

	











 
             

             

           

      

         

          
             
            

  
   
     
       
  

    

         
         

    

    

        

        

       
     

     
    

   
  



          

           

             
             
                          
               

	






	 
	  Video Specialist ,  Online Ad Technology & Development  






 
              
               

	











 
             

            
               
               
                 Tony Stenlund  
            

             
             
            
               

	






	 
	  Video Specialist ,  Online Ad Technology & Development  






 
              
               

	











 
             

            
              
            
            
            
              

              
               
                  Olen Tony, kolmekymppinen parrankasvattaja. Työn ohella aika kuluu koripallon, jääkiekon ja lumilautailun parissa niin penkkiurheilun kuin harrastamisenkin puolesta. Kokkaaminen ja hyvästä ruoasta nauttiminen ovat myös lähellä sydäntä.   Videomainonnan parissa olen viihtynyt jo reilut 5 vuotta. Tänä aikana on ollut hienoa päästä seuraamaan lähietäisyydeltä tätä nopeasti kehittyvää markkinaa ja useita hienoja toteutuksia mitä video on vuosien varrella mahdollistanut. Nykyisin keskityn enemmän ratkaisujen mahdollistavan mainosteknologian kehittämiseen.  
              

              
            

             
             
              
               

	






	 
	  Video Specialist ,  Online Ad Technology & Development

VIDEOTIIMI 2.0

Videotiimissä on tapahtunut muutoksia viimeisen puolen vuoden aikana. Pitkään tiimissä ollut Kalle Alanen siirtyi yrittäjäksi ja Outi Mäkelä jäi vuoden vaihteessa äitiyslomalle. Tiimi on kuitenkin saanut uusia vahvistuksia! Patrick Laukkonen aloitti marraskuussa tiimissä tuotepäällikkönä. Patrick siirtyi Sanomalle IUM mediatoimistosta ja tuo tiimiimme tuoretta näkökulmaa toimiston puolelta. Kolmantena tuotepäällikkönä vuoden alusta aloitti myös Lassi Miettinen, joka siirtyi mobiilimainonnan tuotepäällikön paikalta videomainonnan pariin. 

Videokampanjasuunnittelumme sai syksyn aikana vahvistusta Camilla Sipilästä, kun hän siirtyi displaymainonnan trafiikista videopuolelle. Henriikka Mäkelä jatkaa edelleen videokampanjasuunnittelussa Camillan parina. Tony Stenlund on siirtynyt kampanjasuunnittelusta teknisempiin hommiin kehittämään videomainonnastamme vieläkin toimivampaa ja parempaa. 

Ja tiimissä toki jatkaa edelleen Mira Vaurula, joka aloitti tuotepäällikkönä tiimissä kesäkuun alussa ja koko porukkaa vetää Teemu Suominen, pitkän linjan videoammattilainen.

Tiimimme on nyt täydessä vahvuudessaan palvelemaan teitä asiakkaita videomainonnan tarpeissa. Jos teillä on mitä tahansa kysyttävää liittyen videomainontaan, niin olkaa rohkeasti yhteydessä!

 

Premium-mediaympäristöllä merkittävää arvoa mainostajalle

Premium-mediaympäristöllä merkittävää arvoa mainostajalle

Sisällön merkitys on viime vuosina kasvanut, kun avain kuluttajan sydämeen on tänä päivänä laadukas, viihdyttävä tai hyödyllinen sisältö. Kuluttajan vaatimukset sisällön laadulle ovat nousseet ja hyvin tuotettua sisältöä arvostetaan enemmän kuin aiemmin. TNS Media Monitor 2015 -tutkimuksen mukaan 72 % väestöstä on aiempaa selvästi laatutietoisempia mediasisältöjen suhteen. Tässä blogipostauksessa kerromme kuinka laadukas mediaympäristö vaikuttaa mainonnan tehoon. Aihe on ajankohtainen, sillä syksyn tullessa starttaa taas kansan suosikkisarjat uusine kausineen ja uutuuksineen. Katso video ja tutustu tarkemmin syksyn laatusisältöihin, jotka löydät tietenkin myös Ruudusta.

Laadukkaat sisällöt luovat laadukkaan mediaympäristön. Mainostajat ovat vuosikymmeniä uskoneet laadukkaan sisällön ja mediaympäristön vaikutukseen TV-mainonnassa. Sama asia pätee myös online-videoon. Olemme kuulleet teitä videomainonnan ostajia ja muuttaneet Ruutu Videoverkoston tuotteistusta vastaamaan paremmin tarpeeseenne näkyä laadukkaan videosisällön yhteydessä myös verkossa. 

Mediaympäristö vaikuttaa todistetusti mainonnan tehoon. TV-yhtiöiden VOD-palveluissa esitetyn mainonnan huomioarvo on jopa 53 prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa videopalveluissa! Laadukas mediaympäristö ja pitkät videosisällöt mahdollistavat lisäksi pidemmän, tarinallisen mainonnan hyödyntämisen, sillä pitkien videosisältöjen yhteydessä esitetty mainonta katsotaan todennäköisemmin loppuun kuin lyhyissä klippisisällöissä.  

Mainonnan huomioarvon kasvu premium-mediaympäristössä

Lähde: A study for Channel4 2014 (syksy 2015)

Mainonta katsotaan pitkissä sisällöissä loppuun

Lähde: Freewheel online monetization report (Q1/2015)

Maailmalta löytyy tutkimustuloksia toteamaan, että premium-mediaympäristö vaikuttaa mainonnan tehokkuuteen. ComScoren toteuttamassa tutkimuksessa tutkittiin brändimittareiden kehittymistä erilaisissa mediaympäristöissä pyörivissä kampanjoissa. Lopputulemana huomattiin, että premium-ympäristössä brändin tunnettuuden kasvu oli jopa 67 % korkeampi ja brändimittarit kuten suosiminen, harkinta ja suosittelu olivat kolminkertaisia. (Lähde: The Halo Effect: How Advertising on Premium Publishers Drives Higher Ad Effectiveness, comScore 2016)

Mitä tutumpi mediaympäristö käyttäjälle on, sitä luotettavampana hän kokee siellä esitetyn mainonnan. Nelonen Media ja MTV Oy teettivät tutkimuksen ruotsalaisella Inizio markkinatutkimusyhtiöllä selvittääkseen mediaympäristön merkitystä. Tutkimuksesta selvisi, että kuluttajien mielestä suomenkielinen mainonta sopii paremmin kotimaisille sivustoille (+32 %). Lisäksi kuluttajat kokivat kotimaisen sivuston turvallisemmaksi ympäristöksi tutustua mainostajaan, mikä korostui etenkin tuotetta tilattaessa (+51%). (Lähde: Finland vs The World - a quantitative experiment on how context affects digital video advertising, INIZIO Sverige AB 2016)

Ruutu Videoverkoston katselumäärät sekä tv- että muissa videosisällöissä ovat kasvaneet valtavasti.  Siksi tuomme videoverkostoomme uusia mahdollisuuksia ostaa näkyvyyttä tarkemmin eri sisältötyyppien mukaan. Uudet ostotavat mahdollistavat in-stream videomainonnan monipuolisemman käytön mainostajan tarpeiden mukaan ja varmistavat kattavan tavoittavuuden ja halutut tulokset.

Uudessa tuotteistuksessa olemme tuoneet erikseen ostettavaksi Ruutu Premium -tuotteen, joka sisältää Ruudun tv-sisällöt sekä Sanoman pitkät videosisällöt. Tämä tuote on erityisesti oikea valinta silloin, kun halutaan hyödyntää mainonnassa tarinallisuutta ja pidempää mainosmateriaalia. Tarinallisen mainonnan vaikutus on tehokas, sillä aivot käsittelevät tarinoita limbisessä järjestelmässä, missä sijaitsevat myös tunteet. Keskittynyt katseluhetki pitkissä sisällöissä takaa myös hyvän huomioarvon mainostajan viestille. 

Premiumin lisäksi toimme toisenkin uutuuden: Ruutu videoverkosto lyhyet -tuotteen, joka sisältää Sanoman kaikki lyhyet videosisällöt sekä Sanoma Gamesin sivustot. Ruutu videoverkosto lyhyet -tuotteella halutaan tarjota mainostajalle mahdollisuus edulliseen näkyvyyteen etenkin lyhyemmälle videosisällölle. Jatkossa on ostettavissa tietenkin myös koko Ruutu videoverkosto, joka on hyvä vaihtoehto, kun haluat saavuttaa kampanjallasi laajaa peittoa tai kohdentaa viestiä tarkalle kohderyhmälle.

Tutustu uusiin tuotteisiimme ja lähesty meitä, jos haluat lisätietoa!

Kaupallista syksyä toivottaa,
Videotiimi + uusin vahvistus tiimiin Mira Vaurula

Mainonnanhallinta vs. Google Analytics

Mainonnanhallinta vs. Google Analytics

Tasaisin väliajoin tulee vastaan kysymyksiä, miksi mainonnanhallinnasta raportoidut luvut eroavat selvästi asiakkaan Google Analytics luvuista. Tämä on ihmetyttänyt meitäkin useasti ja olemme myös selvittäneet syitä tähän. Emmekä varmaan ole ainoita, joille tämä on tullut vastaan. Joten ajattelimme jakaa muillekin näitä yleisiä syitä eroavaisuuksiin. 

Erovaisuudet johtuvat osittain teknisistä asioista, mutta suurelta osin siitä, että puhutaan eri metriikoista, jotka eivät vastaa toisiaan. Eniten sekaannusta aiheuttavatkin klikit ja sessiot eli istunnot. 

Klikit ja sessiot vaikuttavat kertovan samasta asiasta ja niiden pitäisikin seurata samoja trendejä, mutta niiden välillä on selkeä ero. Klikit ovat seurausta käyttäjän fyysisestä toimenpiteestä klikata mainosta, jonka jälkeen hänet ohjataan mainostajan sivustolle. Google määrittää session olevan joukko interaktioita, jotka tapahtuvat mainostajan sivustolla tietyn ajanjakson sisällä. Sessio voi sisältää useita sivunäyttöjä tai tapahtumia. Sessio katsotaan päättyneeksi joko tietyn ajan kuluttua, yleisesti 30 minuutista kahteen tuntiin, tai kun käyttäjä saapuu sivustolle yhden kampanjan kautta, poistuu ja palaa uudestaan toisen kampanjan kautta. Esimerkiksi jos käyttäjä klikkaa mainosta kaksi kertaa 30 minuutin sisällä sulkematta selaintaan, tämä rekisteröidään yhdeksi sessioksi, mutta kahdeksi klikiksi. Käyttäjä voi myös klikata mainosta ja pikaisesti palata takaisin tai lopettaa sivuston latautumisen, ennen kuin Google Analytics on ehtinyt lataamaan ja tallentamaan käyntiä sessioksi, mutta tämä kuitenkin lasketaan klikiksi mainonnanhallintajärjestelmissä.

Prosessi klikkien rekisteröimiseen on hyvin suoraviivainen, kun taas session tallentamiseen liittyy eri vaiheita ja tarkastuspisteitä. Klikki rekisteröidään mainonnanhallintajärjestelmään välittömästi, kun käyttäjä klikkaa mainosta. Ennen kuin sessio tallennetaan Google Analyticsiin niin seuraavat asiat tapahtuvat:

  1. Klikistä selain ohjataan mainostajan sivustolle
  2. Mainostajan sivusto vastaa kutsuun ja alkaa siirtää dataa palvelimelta käyttäjän selaimeen
  3. Selaimen ladatessa sivustoa siellä voi olla useita kutsuja eri tiedostoihin, kuten JavaScript, CSS, kuva, video, audio yms. Näistä JavaScript-kutsu sisältää Analyticsin seurantakoodin
  4. JavaScript-tiedosto on ensin ladattava ja sitten selain tulkitsee sen
  5. Käyttäjän selaimen/laitteen ja tietoturva-asetuksien on tuettava: keksejä, JavaScriptiä ja kuvia
  6. Jos jokin yllä olevista on estetty, Analytics ei välttämättä tallenna sessiota
  7. Seuraavaksi selain lähettää erillisen pyynnön Google Analyticsin palvelimelle
  8. Ja viimein sessio tallentuu

Näistä syistä eroavaisuudet kampanjoiden raporteissa ovat täysin normaaleja. Molempien metriikat ovat tärkeitä seurattaessa mainonnan tehokkuutta, mutta myös niiden erojen ymmärtäminen on oleellista, jotta tuloksia voidaan tulkita oikein.

Touko-kesäkuun tehoetu

Touko-kesäkuun tehoetu

Oletko jo kokeillut interaktiivista videomainontaa? 

Räätälöity videomainonta on tutkitusti tehokkaampaa, kuin räätälöimättömän TV-spotin esittäminen verkossa. Räätälöinti voi tarkoittaa interaktiivisuutta tai esimerkiksi spotin personointia verkkoon eri kohderyhmille, jolloin huomioarvot ovat keskimäärin korkeammalla, kuin jos esitetään samaa luovaa toteutusta, kuin lineaarisessa TV:ssä. 

Hyödynnä etusi nyt!

Haluammekin nyt kannustaa hyödyntämään tehokkaampaa videomainontaa, joten tarjoamme kaikkiin interaktiivisiin videokampanjoihin tuotannon veloituksetta ja +20% veloituksettomia näyttöjä. Kampanjaehtona on, että nettoinvestointi on min. 12 000 € ja sen on käynnistyttävät ennen viikon 25 loppua. 

Olethan meihin yhteydessä tästä, mikäli kaipaat ideointia interaktiivisen videomainonnan osalta ja haluat hyödyntää tuotanto- ja lisäkontaktiedun! 

Raikkaan kaupallisin terveisin, 

Kalle & muu videotiimi

Interaktiivisella videomainonnalla tutkitusti tehoa

Interaktiivisella videomainonnalla tutkitusti tehoa

Olemme uskoneet interaktiivisen videomainonnan voimaan jo useamman vuoden ajan, mistä osoituksena voimmekin jakaa teille Ruutu Showroomin välityksellä viime vuosina toteuttamiamme caseja. Olemme myös todentaneet interaktiivisen videomainonnan vaikuttavuutta tutkimalla säännöllisesti erilaisia kampanjatoteutuksia.

Lue lisää

Videomainonnan sekalaiset ammattilaiset

Videomainonnan sekalaiset ammattilaiset

Moikka ensimmäisen blogipostauksemme arvoisat lukijat! 

Nyt on virallisesti uusi Ruutu Showroom avattu, toivottavasti palvelusta on teille hyötyä ja saatte inspiraatiota videomainonnan luovan suunnitteluun ja räätälöintiin. Case esimerkkien lisäksi päivitämme tänne myös ajankohtaista tietoa katselusta ja profiilista Ruutu Videoverkoston osalta, tai mitä nyt ikinä koemmekaan tarpeelliseksi teille viestiä. Jos juuri sinulle tulee mieleen ideoita tai kehitysehdotuksia tämän palvelun sisällön osalta, niin olethan meihin yhteydessä, arvostamme sitä valtavasti! 

Lue lisää